Muutin nykyiseen kotiini 28.3.2014. Tulin alunperin vähän sattumoisin katsomaan tarjolla olevaa vuokra-asuntoa, jota pidin itselleni liian kalliina. Mutta sitten ihastuin ikkunanäkymään niin, että keksin, että näin keskustassa voin jättää bussin kuukausikortin ostamatta, joten sillähän se erotus hoituu (kun lisäksi rakastan pyöräilyäkin!).
Tätä blogia aloittaessani on kulunut vuosi siitä, kun vietin kodissani ensimmäisen yön. Kuluneen vuoden aikana olen ottanut satoja valokuvia ikkunanäkymästäni, ja itselleni tyypillisesti olen myös lähtenyt kehittelemään niitä sellaisiksi visioiksi, joissa taivaalla on suurempi osuus kuin ihmisen rakentamalla.
Ihminen rakentaa hengellisen kokemuksensa pohjalta omaan aikaansa ja kulttuuriinsa sidotun rakenteen ja rakennuksen - ja näinhän tapahtuu eri puolilla tätä kaunista palloamme - mutta siihen verrattuna taivas on aina valtavan suuri.
Tervetuloa ihanalle ja oudolle matkalle kanssani maailmaan, jossa taivas tarjoaa alati muuttuvan taustan tälle ihmiselämälle.
__ __ __
P.S. Tänään, 6.12.2017, kun Suomi täyttää 100 vuotta, tajusin yhtäkkiä, että nämä "rytmit", joita alkuperäisestä kuvasta teen, ovat minulle tärkeitä siksi, että ne ovat järjettömiä ja mielettömiä.
Kuinka paljon nykyihmisen tekemiset jäsentyvätkään sen mukaan, mikä on järkevää ja tarkoituksenmukaista, vie kohti jotain päämäärää tai ihannetta.
Ja millaisen paineen tällainen ihmisihanne aiheuttaakaan ihmiselle, ja varsinkin silloin, kun elämän rakennuspalikat eivät jostain syystä olekaan "oikealaiset": kun on esimerkiksi sairautta ja työkyvyttömyyttä.
Niinpä julistankin, että järjettömyys ja mielettömyys kunniaan! Aivot narikkaan ja tekemään mitä vain, jossa ei ole järjen häivääkään, ja josta tulee hyvä ja rento olo! (edellyttäen tietenkin, ettei se vahingoita toisia ihmisiä).